Akustiikasta
Tilan äänimaailma vaikuttaa huomattavasti ihmisten viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Kaikuvilla tiloilla ja häiritsevillä äänillä on useita negatiivisia vaikutuksia. Tilan akustiikkaa voidaan kuitenkin parantaa ja hallita, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Hyvä akustiikka on erittäin tärkeää niin julkitiloissa kuin kodeissakin.
Jälkikaiunta-aika
Akustiikan yhteydessä puhutaan usein jälkikaiunta-ajasta, joka tarkoittaa nimensä mukaisesti kaiun kestoa. Äänilähteen sulkeuduttua ääni kuullaan vielä vähän aikaa. Tämä johtuu siitä, että ääniaalto heijastuu tilan pinnoista. Se, kuinka kauan ääni on kuultavissa äänilähteen lopetettua toimintansa, määrittää jälkikaiunta-ajan. Tarkasti määriteltynä jälkikaiunta-aika on aika, jonka kuluessa äänenvoimakkuus laskee 60 dB äänilähteen lopetettua toimintansa.
Kun jälkikaiunta-aika on lyhyt, puhujan edellinen sana ehtii vaimentua, ennen kuin kuulija kuulee seuraavan sanan. Tällöin puhe erottuu hyvin. Vastaavasti jälkikaiunta-ajan ollessa pitkä puheen erotettavuus on heikkoa. Ihmisillä on tällöin tapana korottaa ääntään tai katsoa esimerkiksi televisiota kovemmalla äänellä. Seurauksena on entistäkin meluisampi työ- tai asuinympäristö.
Äänenvaimennus
Tilan koko ja muoto sekä äänenvaimennusmateriaalin määrä ja sijoittelu vaikuttavat ratkaisevasti jälkikaiunta-aikaan. Seinäpinta-alan kasvaessa myös jälkikaiunta-aika kasvaa, ellei tilassa ole tarpeeksi ääntä absorboivia pintoja. Äänenvaimennusmateriaalia lisäämällä ja sitä hyvin sijoittelemalla voidaan parantaa tilan akustiikkaa ja lyhentää jälkikaiunta-aikaa.
Tilassa käytetyt materiaalit vaikuttavat suuresti tilan akustiikkaan. Kovat ja ääntä heijastavat pinnat eivät juuri lainkaan vaimenna eli absorboi ääntä. Vastaavasti huokoiset materiaalit imevät ääniaaltoja ja vaimentavat tehokkaasti häiritseviä, kaikuvia ääniä, mikä tekee niistä hyviä äänenvaimennusmateriaaleja. Tilojen akustointi tulisi toteuttaa tasapainoisesti siten, että kovan pinnan vastapuolella olisi aina ääntä absorboivaa pintaa.
Äänenvaimennus- eli absorptioluokat
Äänenvaimennus- eli absorptioluokat ovat A, B, C, D ja E standardin EN ISO 11654 mukaan. Vaimennuskyky mitataan taajuuksilla 200

